Terhakkasta pehmoiseksi

 Pieni muotopäivitys: leikkauksen jälkeen rinnat olivat monta vuotta hyvinkin terhakat, vähän kuin kaksikymppinen olisi ollut. Nyt imettäessä ne ovat hämmentävästi pehmenneet melkoisesti. Itse asiassa viihdyn näissä pehmoisissa tisseissä paremmin, ovat jotenkin mukavamman tuntuiset kaikin puolin. Aiemmin rinnat oli niin kiinteät, että hierojalla käydessä saattoi ihan sattua, jos makasi vatsallaan ja käsittely oli roisimpaa. Nyt on vähän pehmoisempaa :) 

Mutta samalla tavalla se roikkuminen tulee kuin leikkaamattomissa tisseissäkin. Minusta näyttävät nyt luonnollisemmalta, mutta terhakkuus on kyllä imetyksen myötä hävinnyt. Tämä ei haittaa, joskin oon vähän huolissani, miltä lopputulos näyttää sitten imetyksen loppuessa. Kas kun pienemmästä rinnasta ei tosiaan tahdo tulla juuri mitään enää, joten imetys jatkuu pitkälti vasemman rinnan turvin. Tällä hetkellä rintojen kokoero näyttää musta suuremmalta kuin ennen imetystä, joten jää nähtäväksi, palautuuko toinenkin rinta entiseen kokoonsa vai palataanko taas tilanteeseen, jossa toinen rinta on paljon toista suurempi... 

Terveisiä imettäjän sohvalta

Synnytyksestä on kulunut neljä viikkoa, ja huh, nyt vasta ehdin (ja jaksan) tänne kirjoittaa. Tiivistäen: kyllä, kummatkin tissit toimii! En tietenkään osaa verrata tilannetta leikkaamattomiin rintoihin, mutta koska odotukset ei olleet korkealla, nin olen oikein tyytyväinen.

Pahoittelen jo etukäteen kirjoitusvirheitä. Kirjoitan tätä puhelimella, koska vauvan kanssa ei koneelle pääseminen (saati sitten kirjoittaminen) ole yhtä helppoa. 

MITES SE TUNTO? Kuten sanoin, en osaa verrata, mutta uskallan väittää, että tuskin sattuu enempää kuin leikkaamattomilla rinnoilla. Tuntoa siis todellakin on. Imetys sattuu aina alkuun, ja niin myös mulla. Rinnat alkaa kuitenkin tottua ja kipuja ei enää juuri ole.

ENTÄ KOKOLUOKKA JA MUOTO? Tietenkin imettäessä tissit kasvaa. Mulla koko on nyt reilun yhden kupin enemmän kuin ennen raskautta. Tämä on muuten hyvä ottaa huomioon siinä vaiheessa kun leikkausta suunnittelee. Itse en ottanut ja olen sitä mieltä, että ehkä olisin voinut ottaa leikkauksessa vielä pienemmät rinnat, jotta olisivat nyt pienemmät (nyt siis 70DD). Muoto ei ole erityisemmin kärsinyt, joskin nännit on jotenkin hassun keskellä. Massa siis on kertynyt pitkälti rintojen "reunoihin", joten nännit vaikuttaa olevan keskemmällä rintakehää. Näin muuten saatan viihtyä tämänhetkisissä tisseissä jopa hieman paremmin, koska jostain syystä aiempia kipuja on nyt vähemmän ja tissit on jotenkin kivan pehmoiset :D. Tässä kannattaa toki ottaa huomioon myös raskauskilot. Mulle niitä tuli 13, joista 10 jäi synnärille. Suurta lihomista rinnat tuskin kestää, joten kannattaa pitää huolta ruoastaan ja liikkumisestaan. 

MILLOIN MAITO NOUSI? Synnärillä irtosi pari hassua tippaa päivässä, kotona sitten alkoi tulla enemmän. Hankin heti rintapumpun, sillä sain parhaimmillaan 60 ml kerralla irti. Ei siis huolta, jos maito ei ole noussut vielä synnärillä. Se voi nousta vasta päivien päästä synnytyksestä. 

PALJONKO MAITOA TULEE? Noh, sitä tulee. Itse stressasin kovasti aluksi sitä, että onnistuuko imettäminen ollenkaan. Nyt sanoisin muille vastaavassa tilanteessa oleville, että suhtaudu asiaan kuin mitään leikkausta ei olisi ollut. On hyvä tiedostaa, että riski siitä, ettei imettäminen onnistu, on olemassa. Mutta niin on kaikilla niilläkin, joiden rintoja ei ole pienennetty. Otin heti alusta asti korvikkeet avuksi, ja luulen, että maitoa tulisi enemmänkin, jos en olisi pelännyt imettämisen epäonnistumista ja tuudittautunut liiaksi korvikkeisiin.

NÄNNI ON MATALA TAI EI NOUSE? Itse aloitin imettämisen rintakumien avulla, joiden ansiosta tuo toinen rinta, jonka nänni on leikkauksen jälkeen ollut olematon, alkoi hieman nousta ja vauva sai siitä kiinni. Rintakumit auttoivat myös alun imetyskipujen kanssa. Jos pärjäät ilman kumeja, niin suosittelen ehdottomasti jättämään ne, koska imettäminen ilman niitä on stressittömmämpää (koska tiedossa on rintaraivareita sun muuta häslinkiä, ja silloin on kivaa, jos ei tarvitse pitää rintakumista kiinni, vaan vauva saa häärätä omiaan). Mutta jos on ongelmia nännin tai kipujen kanssa, niin kokeile. Itse jätin ne pois nyt 4 viikon jälkeen.

Katsotaan, mitä tisseistä on jäljellä sitten imetyksen jälkeen. Se ehkä pelottaa tässä eniten. 

Tuleeko muuta mieleen? Kysäise kommenteissa! Päivitän blogia harvakseltaan, mutta vastaan heti kun huomaan kysymyksen :)

RV 33: miten raskaus on tähän mennessä muuttanut rintoja?

Tähän saakka olen päässy aika kivuitta, mutta nyt vasenta (eli juuri sitä ongelmallisempaa rintaa) on alkanut särkemään välillä. En tiedä, johtuuko se enemmän siitä, että en ole juuri jumppaillut vai siitä, että rinnoissa tapahtuu muutoksia raskauden vuoksi. 

Edelleenkään ei mitään merkkejä siitä, että rinnat toimisivat näin imetyksen kannalta, mutta toisaalta useimmilla maidoneritys alkaa ilmeisesti vasta synnytyksen jälkeen. Juuri juttelin erään kaverini kanssa, että hänellä käynnistyi vasta 5 päivää synnytyksen jälkeen. Raskausviikkoja tällä hetkellä takana 33, joten katsellaan tätä sitten siis kahden kuukauden päästä uudelleen. 

Kasvu on ollut hidasta, mutta selkeästi ovat kasvaneet. Koitin änkeä itseni bikineihin, jotka ostin viime vuonna. Turha toivo! Tässäkin jäin tosin pohtimaan, että onko kyse kuitenkin myös nesteturvotuksesta ja ihan silkasta rasvasta, koska raskauskiloja on tullut noin 10. Se on tässä vaiheessa aika normaali, ehkä hieman pienikin määrä, mutta todennäköisesti silläkin on merkitystä rintojen kokoon. Synnyttäneistä kavereista moni, jotka ovat pääseet kiloista eroon, sanovat, että heillä on rinnat palautuneet samaan kuppikokoon kuin ennen synnytystä. Rintojen malli onkin sitten toinen keskustelu. 

Tässä vaiheessa tuo rintojen muoto näyttää vähän hassulta. Tämä on varmasti yksilöllistä ja riippuu siitä, mihin muotoon rinnat on leikattu. Minultakin kysyttiin leikkaukseen mennessä, että halusinko enemmän suipot vai pyöreät. En muista, mitä vastasin. Sen näen nyt, että nännit ovat jotenkin todella ylhäällä ja sisäreunassa. Kaikki massa tuntuu siis tulleen lähinnä rintojen ulkosyrjiin, eli nännit ovat vähän kuin sisempänä ja vaikuttavat olevan koko ajan enemmän sitä mukaa kun rinnat kasvavat. 

Vielä se ei ole häiritsevää, ja luulen, että kukaan muu ei sitä ehkä huomaisi. Itse asiassa se saa rinnat näyttämään jopa terhakammilta, koska normaalistihan nänni sijoittuu kuitenkin sivummalle ja alemmas, eli kun rinta kasva, niin nännitkin lähtevät alas- ja ulospäin. 

Toinen asia, johon olen ulkoisesti kiinnittänyt huomiota, on nännipiha. Raskaana ollessahan nännipiha tummuu, ja niin myös minulla. Pienennysleikkauksessa nännit irrotetaan ja siirretään, joten niitähän ympäröi arpikudos. Nännipiha ei siis varsinaisesti pääse kasvamaan, mutta huomaan nännien alla leikatusta ihosta, että mikä osa ihosta on ollut lähellä nännejä. Se on nimittäin alkanut tummua! Aika veikeän näköinen, kun nännin alta lähtee pystyarpi alas, ja sen toisella puolella iho on tummempaa kuin toisella. Itseäni ei häiritse, mutta näinkin siis voi käydä. 

Arpikudos taas on tummunut. Mulla on todella hailakka arpi, mutta se on selvästi saanut tummanruskeaa sävyä ja pilkkuja tässä raskauden aikana. 

Jännityksellä odotan, mitä loppuraskaus ja synnytys tuo tullessaan rinnoille. Ja tietenkin imetystä. Onnistuuko se? Sattuuko se? 

Rintojen pienennysleikkaus ja raskaus

Siitä on melkein kaksi vuotta, kun edellinen päivitys on tehty.

Ja melkein kaksi vuotta siihen kuluikin ennen kuin raskaus onnistui.

Viimeinen kolmannes on kohta käynnistymässä, raskausviikkoja on takana 25. Heti ensimmäiseksi on todettava, että on ihmisiä, joille raskaus on helppo, ja on ihmisiä, joille raskaus ei ole helppo. Itse odotan ensimmäistäni, ja ainakin tämän kaverin kohdalla näyttäisin kuuluvan vielä ensimmäiseen joukkoon. Tietysti jokainen lapsi on erilainen, ja tarkoitus olisi yrittää saada kaksi lasta, joten koputetaan tässä vaiheessa hieman puuta :) .

Olen siis toistaiseksi säästynyt pahimmilta aivosumuilta, huonovointisuudelta, voimattomuudelta ja kaikelta muulta ihanuudelta. Loppuraskauden ihanuudet odottavat vielä. Mutta miltäs tämä nyt on sitten niissä leikatuissa rinnoissa tuntunut?

Siis yllättävän hyvältä. En tiedä, miten paljon ihmisillä vaihtelevat tuntemukset rinnoissa raskauden aikana, mutta väitän, että eroa ei juuri leikkaamattomiin ole tähän mennessä ollut. Leikkaus tehtiin huhtikuussa 2014 (muistaakseni), joten aikaa on kulunut yli 6 vuotta. Nänneissä on ollut leikkauksesta saakka vähemmän tuntoa, ja se tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Mutta leikkausarvet eivät kiristä, eivätkä rinnat ole menettäneet muotoaan. Nännipihat ovat ehkä jopa hieman suurentuneet raskauden aikana, mitä en odottanut lainkaan, onhan nännien ympärys kuitenkin täysin leikattu. Siltä kuitenkin nyt näyttäisi. Rinnat ovat välillä todella arat kosketukselle ja liikkeelle, mikä on ilmeisesti muutenkin täysin normaalia raskauden aikana.

Kokoluokaltaan rinnat ovat turvonneet tähän mennessä yhden kuppikoon verran, eli leikkauksen jälkeen vakiintunut 70 D on nyt 70 E. Toki tähänastinen painonnousu on ollut myös hyvin maltillista, kiloja on tullut lisää noin 8. Varmasti raskauden aikana kertyneet kilotkin vaikuttavat rintojen kasvamiseen jonkin verran.

Maidonerityksestä ei ole vielä mitään tietoa. Moni sanoo, että näillä viikoilla on alkanut jonkinlainen eritys, mutta toistaiseksi ei ole mulla havaintoa sellaisesta. Toiset taas sanovat, että maidoneritys alkoi vasta synnytyksen jälkeen. Joten vielä jää nähtäväksi, että tuleeko näistä tisseistä maitoa vaiko eikö.

Fiiliksiä raskauden aikana rinnoista: suoraan sanoen on kyllä pelottanut, mitä raskaus tekee rinnoille. Tähän mennessä kuitenkin koen, että rintojeni kanssa on ollut jopa aiempaa helpompi olla, mutta mulla jäikin vasempaan rintaan kireitä arpikudoksia rinnan alle. Ehkä ne on hieman antaneet periksi?

Pelkään myös, että imetys ei onnistukaan. Kun lähdin leikkaukseen, suhtauduin imetykseen aika puolivillaisesti. Jos olisin silloin tiennyt kaiken sen, mitä tiedän nykyään, yrittäisin korostaa kirurgille, että haluan imettää. En tiedä, muuttaisiko se mitään (ja enhän vielä edes tiedä, miten imetys onnistuu), mutta ainakin olisin osoittanut sen olevan tärkeää.

Tiedostin kuitenkin leikkaukseen lähtiessäni sen, että mahdollisuudet imetykseen leikkauksen jälkeen on 50-50, joten tietoinen valintahan tämä oli. Enkä olisi halunnut elää niiden tonkkien kanssa vielä kuutta vuotta vain siksi, että olisin varmempi imetyksen onnistumisesta.

Mitä kuuluu nykyään?

Leikkauksesta on kulunut reilu 4,5 vuotta. Paraneminen vei kauan, mutta voisin sanoa, että suurin osa parantumisesta on vihdoinkin takana. Ja täytyy myöntää, että itsestään vaivat eivät parantuneet, vaan niihin vaadittiin juuri oikeanlaista liikuntaa.

Klassinen pilates. Ei mikään kuntosalipilates, jossa lankutetaan tai venytellään, vaan klassinen pilates, jossa oikeasti tehdään dynaamisia, venyttäviä liikkeitä. Olen itse melkein vuoden nyt harrastanut, ja se on auttanut monellakin tavalla. Ryhti on suoristunut. Vatsalihakset ovat parantuneet. Lantion asento on parantunut. Ja - kyllä - rintalihakset ovat saaneet treeniä ja venytystä, joten myöskään hartiaa ei kiristele enää samalla tavalla. Eli samalla treenasin itseltäni pois "rintavan naisen ryhdin".

Tunto nänneihin ei ole palautunut täysin, vaan sanoisin, että 50 %. Välillä leikkauskohdat saattavat olla kosketusarat, yleensä lähinnä kuukautisten aikaan. Leikkausarvet ovat täysin vaalentuneet eivätkä ne näy kuin läheltä katsottuna.

Kohti seuraavia haasteita, nimittäin meillä on mieheni kanssa käynnissä lapsen yrittäminen! Toistaiseksi ei ole ollut onnea, mutta kun se napsahtaa kohdalle, niin lupaan aloittaa tässä blogissa uuden jakson:

Millaista on raskaus ja imetys leikatuilla rinnoilla?

Vinkkejä leikkaukseen menevälle - mitä itse tekisin toisin?

Kun tässä nyt on ollut jos millaista mutkaa matkassa, niin tuumasin, että voisin muutaman vinkin jakaa näin blogissakin. Ehkäpä niistä on hyötyä jollekulle, joka on leikkaukseen menossa :) . Nämä ovat vinkkejä, jotka itse olen havainnut hyödyllisiksi. Eli älä suoraan kopioi, vaan pureskele ensin. 

1. Leikatut rinnat tarvitsevat TUKEA. Tämä ei ole uutinen, mutta tuon sen silti esille. Sairaalasta saat tukiliivit, mutta itse ainakin olin ympärysmitaltani niin pieni (65), että ne venyivät nopeasti liian suuriksi. Voin lämpimästi suositella Shock Absorberin edestä avattavia liivejä - ovat tukevat, eikä tarvitse kurottaa selkäpuolelle. Jos yhtään epäilet, että tukea on piirunkin liian vähän, tue lisää. 

2. Kinesioteippi. Se toi minulle ainakin ekstratukea kipeisiin paikkoihin. Kun säryt vasemman rinnan sisä- ja ulkosyrjässä olivat pahimmillaan, se auttoi. Kinesioteipillä saa nopeasti lisätukea tarpeen vaatiessa. 

3. Osta ummetuslääkettä jo valmiiksi kaappiin odottamaan hetkeä, kun kotiudut sairaalasta. Ne antibiootit ja lääkkeet, joita ne siellä sinuun tunkevat, aiheuttavat oikeasti ikävän tukavan olotilan. Ystäväni suositteli tätä minulle enkä kuunnellut. Olisi pitänyt kuunnella ;) . 

4. Lähde liikkeelle mahdollisimman pian. Kävele korttelin ympäri, sitten toisen, sitten kolmannen. Tee myös liikkeitä sen ohjeen mukaan, jonka sairaalasta saat. Jämähtänyttä olkapäätä/hartiaa on paha aukoa jälkikäteen, mutta sen voi ehkäistä. 

5. Kannattaa harkita leikkauksen jälkeen (kun ompeleet ovat poissa ja rinnat hyvässä kunnossa) lymfaterapiaa. Se pistää nesteet ja paakut liikkeelle ja pehmentää rintakudosta. Tuskin niskan hieromisestakaan haittaa on. 

6. Varmista, että sinulla on hyvä läjä puhtaita, löysiä vaatteita kotona odottamassa. Ei nyt kaappia täyteen tarvitse ostaa, mutta jos kaapissa on tasan yksi löysä paita, niin voi olla syytä hankkia pari lisää. Mukavuus on pop. 

7. Kannattaa tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa ja ottaa huomioon, että kädet eivät nouse kauhean korkealle alkuun. Eikä niitä ole muutenkaan hyvä liikuttaa liikaa. Eli tavarat siihen mukavasti vatsan tasolle ja edestä avattavia paitoja kaappiin. 

8. Maitohappobakteerikuuri kannattaa aloittaa jo ennen leikkaukseen menemistä. Antibiootit ja leikkaus vetävät kropan koville. Tee tämä etenkin jos on yhtään taipumusta hiivasieneen (kuten allekirjoittaneella) tai sairasteluun. 

9. Vaikka kuinka olisi mainio olo ja tunnet olevasi kunnossa, niin et todennäköisesti ole. Se olo iskee jokaiselle. Sitä kuvittelee tuntevansa itsensä, mutta kun on muutaman kuukauden ollut rauhassa, niin mieli alkaa jo halutakin tervettä elämää. Älä anna sen huijata, vaan parantele itsesi loppun asti! 

10. Jos jokin kirurgin tai hoitajan toimissa arvelluttaa, KYSEENALAISTA JA KYSY!! Ihmisiä nekin on, ja niiden rooli on auttaa sinua toipumaan. Joten vaikka tuntuisi vaikealta avata suunsa, tee se. Tutustu mielellään useampaan kirurgiin ennen leikkausta, ja tee päätös vasta sen jälkeen. 

Tästä nyt irtosi kymmenen. Toivottavasti näistä on hyötyä jollekulle :) . 

Ilman liivejä!!!

Vain isorintainen voi ymmärtää, miten inhottavaa on kulkea ilman liivejä mukana roikkuvien, painavien lylleröiden kanssa. Hyi, hyi, hyi. Siitä asti, kun rintani alkoivat kasvaa, en ole kauheasti ilman liivejä hengaillut. Ensin siksi, koska vihasin sitä, että ne alkoivat kasvaa. Myöhemmin siksi, että niiden kanssa oli todella inhottava hengailla ilman liivejä.

Mutta nyt! En tiedä, mitä tuossa edellisessä leikkauksessa tapahtui vai tuliko kehitys vain tähän samaan saumaan, mutta olen voinut hengailla jo pari ilta kotosalla ilman liivejä ilman minkäänlaisia särkyjä! Aikaa siihen meni lähes 2 vuotta, mutta lopulta se hetki tuli. Ehkä voin kesällä mennä olkaimettomalla topilla ilman särkyjä, jookosta kookosta?

2 vuotta 8 kuukautta myöhemmin - olisiko se vihdoinkin tässä?

Tämä tappelu on ollut pitkä ja välillä hyvinkin raskas. Välillä on elänyt epätoivon syövereissä miettien, miksi ihmeessä lähdin koko taisteluun. Olisinko valinnut toisin, jos olisin tiennyt, mitä joudun kohtaamaan? Ehkä, ehkä en, en tiedä.

Istun taas kotona siteissä, yrittäen olla tekemättä mitään, vaikka kunto on muuten hyvä. Olin eilen leikkauksessa, joka ei (taaskaan) ollut ollenkaan sitä, mitä sitten ajattelin. Lähete julkiselle puolelle tuli jo kuukausia sitten. Lokakuun puolivälissä kävin katsomassa kirurgia, ja fiilikset alkoivat olla taas positiivisen puolella. Kirurgi oli sama kuin ennenkin. Suunnitelmana oli korjata oikean rinnan alla oleva iholärpäke, muotoilla hieman vasenta nänniä uudelleen, siirtää sen alle hieman rasvaa (se ei nouse samalla tavalla kuin oikea, joten sitä haluttiin hieman avustaa tässä) ja lisäksi siirtää hieman rasvaa vasemman rintakudoksen alla olevaan arpikudokseen, joka kiristelee ja tekee rintalihasten käyttämisestä tästä syystä epämukavaa, osin kivuliastakin. Joka kuukautisten yhteydessä sitä särjeskelee, onneksi kuitenkin vähenevässä määrin.

Mitä tapahtuu? Tyhjennän töissä kalenterini neljäksi päiväksi ja kerron kaikille, mitä on tulossa. Päivää ennen leikkausta mulle soitetaan, että kirurgi lähti eikä ole tulossa takaisin, joten leikkausta pitää siirtää. Voi jumalauta. Kuulemma perjantaina tulee korvaava kirurgi, joka on sama, jolla kävin keväällä kysymässä konsultaatiota ja jolle olin jo menossa korjausleikkaukseenkin. Pitkin hampain siirtelin taas kalenterissani asioita edestakaisin ja ilmoittelin ihmisille, ja kun sain kalenterini kuntoon, niin mulle soitetaan, että se onkin seuraavan viikon perjantaina. Voi jumalauta ja kirves. Siihen en enää pystynyt, vaan sitten jäätiin odottamaan seuraavaa aikaa. Sanoin, että tarvitsen kuukauden varoitusajan, jotta saan kalenterin tyhjäksi kaikista asiakastapaamisista ja muista.

Menee vajaa 2 viikkoa, kun saan uuden ajan  - 1,5 viikon päähän. Ärräpäitä lenteli päässä. Taas saan raivata kalenteriin tilaa asiakastapaamisista. Onneksi sattui tulemaan viikolle, jolloin niitä oli vain yksi, koska seuraava viikko olisi taas ollut täyteen bookattu. Sain raivattua kalenterin ja lopulta koitti päivä, kun raahasin itseni päiväkirurgiselle.

Sinne päästyäni kuulen uudelta kirurgilta, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutetaan neljäsosa. Vailla minkäänlaista empatiaa ja lämpöä minulle päräytetään päin naamaa, että se eniten vaivannut ongelma on kuulemma sellaista laatua, ettei sille ole lääketieteellistä perustetta, eikä sitä näin ollen korjata. Syy? "Minä tässä veronmaksajien rahoja vartioin". Siinä vaiheessa meinasin tehdä saman, kuin joku toinenkin nainen sinä samana aamuna, ja kääntyä kannoillani takaisin ulos ovesta. Luottamus kirurgia kohtaan oli nolla. Taustalla muistin keväisen reissun, jossa hän erehtyi luulemaan leikkauksesta jäänyttä koirankorvaa ylimääräiseksi nänniksi. Nyt hän väittää minulle, että vika, joka on vain esteettinen, korjataan veronmaksajien rahoilla, mutta arpikudos, josta on mulle oikeasti fyysistä haittaa, saa olla, koska sille ei ole lääketieteellistä perustetta. Epikriisiin hän oli muokannut keskustelumme siten, että puhuimme rinnan alapuolella olevasta ihon päällisestä arpikudoksesta, joka on pehmeä eikä sen kanssa ole mitään ongelmia.

Pitkään ja hartaasti mietittyäni (ja yhdelle hoitajalle asian vuodatettuani) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että operaatio on niin pieni, että aika pässi saa olla, jos sen sössisi. Korjaus hoidettiin paikallispuudutuksella ja rauhoittavilla. Valmistelut veivät aikaa ehkä 10 minuuttia, itse leikkaus 5 minuuttia, joten olin ulkona leikkaussalista todella nopeasti. Puudutuspiikin jälkeen en tunetnut mitään. Heräämössä vietin pari tuntia, ja vajaassa 4:ssä tunnissa olin jo poissa sairaalta.

Särkyjä ei oikeastaan ole, mistä olen todella iloinen. Lääkkeet toki sain ja niitä varmuuden vuoksi syön. Ja se hyvä puoli tässä on, että koska leikkaus kutistui näin pieneksi, niin toipumisaikakin on pieni. Tikit pitäisi 10 päivän kuluttua poistaa, mutta sitten se olisi siinä. Mutta toivon, että mun ei jumalauta, kirves ja moottorisaha vieköön tarvitse enää ikinä jalallani astua tämän asian puitteissa sairaalaan eikä etenkään tämän jälkimmäisen kirurgin veitsen alle. Mielellään ei sen ensimmäisenkään.

Onneksi aika on selkeästi auttanut arpikudoksen kanssa ja vasen rinta on koko ajan parempi. Pystyn jopa olemaan jo mukavasti ilman rintaliivejä, eikä sporttitopin rintoja litistävä vaikutuskaan saa sitä enää särkemään. Uskon siis, että arpikudos voi lopulta parantua ilman leikkaustakin.

Pakko antaa vielä kiitosta kuitenkin hoitajille, jotka ovat koko tämän prosessin olleet pääsääntöisesti emaattisia ja lämpimiä. Olin leikkauspöydällä todella huonolla tuulella ja itkuinen, mutta yksi hoitaja sai empaattisella olemuksellaan ja kosketuksellaan koko jutun tuntumaan jo paljon paremmalta. Ja muutkin tekivät kaikkensa, jotta mulla olisi siinä mahdollisimman helppo olla.

Tilannekatsaus, 2 vuotta 4 kk leikkauksesta

Hei kaikki! Pahoittelen, että olen ollut taas hiljaiselossa. Ilahduttavasti täällä odotti minua monta kommenttia, joihin kaikkiin vastasin.

Edellinen postaukseni on varmasti herättänyt kysymyksiä. Eli meninkö lopulta korjausleikkaukseen? Olin menossa. Varasin jo ajankin ja varauduin maksamaan sen 2500 €. Sitten työpaikalleni iski YT:t. Sen jälkeen olin työttömänä pari kuukautta, mikä söi puskurivarani lähes kokonaan. Leikkausrahat menivät siis siihen. Sinänsä ehkä onni onnettomuudessa, koska aika on ehtinyt jo kullata ajatukseni tuosta kirurgista, jolle olin menossa, koska nyt edellisen postauksen lukiessani muistin, että stressasin leikkausta aivan hulluna. Pelkäsin niin, että tilanne menee vain pahemmaksi ja saan tilalle kivut, joiden kanssa ei voi elää. Jos menen leikkaukseen, minun täytyy luottaa kirurgiin.

Mutta aionko vielä mennä korjausleikkauksen? En tiedä. Taloudellinen tilanne pitää saada taas paremmalle tasolle, jotta uskaltaisin edes harkita asiaa. Kipuja on, mutta niitä on vähemmän, joten tällä hetkellä elelen kaikessa rauhassa ja seurailen, mitä tapahtuu. Aion myös antaa uuden mahdollisuuden akupunktiolle.

Olen myös syksyllä menossa jälleen julkiselle puolelle sille samalle kirurgille, kenen kanssa olen vääntänyt kättä hermokivuista. Oikean rinnan alapuolelta nimittäin pitäisi hoitaa kunton koirankorva ja vasemman nännin ympärille tehdä pientä fiksausta, mutta aion ottaa puheeksi kyllä jälleen tuon vasemman rinnan kunnon. Olen nimittäin sitä mieltä, että hänen hermokipudiagnoosillaan saa pyyhkiä takamusta.

Nyt kun olen käynyt parilla kirurgilla, fysioterapeutilla, hierojalla ja akupunktiossa, niin olen sitä mieltä, että rinnassa on ulko- ja sisäsyrjässä arpikudosta, joka kiristää kudosta ympäriltä ja aiheuttaa kipua. Tuota arpikudosta taas saisi mahdollisesti pehmennettyä siirtämällä sinne rasvaa. Mutta tätäpä ei julkisen kirurgi halunnut sen puolitoista vuotta sitten edes kokeilla, koska "ei tiedä, mitä siellä on". Eli ei edes ultralla yritä katsoa, mikä siellä on tilanne. Hermokipulääkkeitä olisi kyllä työntämässä kurkusta alas.

Katsotaan. Varmaan lokakuulle tulee aika kirurgin puheille. Tapellaan sitten taas...

Korjaanko vai enkö, siinä vasta pulma

Oon viettänyt nyt näköjään melkein 3 kk hiljaiseloa, Ihan siinä uskossa, että asiat on menneet parempaan suuntaan. Ja onhan ne toki, kuten sanoin, niin lymfa on kyllä ollut pelastus.

Mutta ei tuo ole terve. Ei se oikeasti ole terve. Sain taas kantapään kautta huomata, että jos mulla ei ole päällä todella tukevia liivejä, se alkaa särkeä.

Nyt kävin katsomassa taas toista kirurgia, joka sanoi, että voidaan korjata, mutta julkisen puolelle sitä ei saada. Se taas kustantaisi 2500 €. Kirurgin ote ei kuitenkaan herättänyt kovin paljon luottamusta. Ensinnäkin musta tuntui, että hän keskittyi enemmän ulkonäköön ja kokoeroon kuin siihen, että siinä on särkyjä. Jos on pienikin mahdollisuus, että siellä on hermosärky, niin haluan, että kirurgi ottaa sen kunnolla huomioon. Nyt jäin empimään.

Mutta vielä parempi oli, kun se oletti mun oikean rinnan alapuolella olevan koirankorvan olevan ylimääräinen nänni??? Kyllä se sitten korjasi näkemyksensä, kun oikaisin, että ihan on vain ihoa. Mutta oli se vähän outoa.

Mistä ihmeestä mä löydän kirurgin, joka oikeasti herättäisi luottamusta ja tuntuisi kuuntelevan, mitä mä yritän sille sanoa? Ensimmäinen lyttäsi kaikki murheet ja lykkäsi kipulääkekuurin tutkimatta mitään - toinen vaikutti olevan samassa hyvä veli -kerhossa ensimmäisen kanssa - ja kolmas tuntui unohtavan säryt ja keskittyvän vain ulkonäköön.

Äh. On tää epätoivoista.